keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Jyväskylä: Lounasravintola Papa´s: Lounaskeitto koottu arvio

Jyväskylän lounasravintola Papa´s sai lopulta 11 arviota, joka kertoo jotain kuinka paljon paikasta pidin :) Kokosin seitsemän käyntikertaa paikassa yhteen ravintolakritiikkiin selauskokemuksen helpottamiseksi.


Papa´s jauhelihakeitto (paikka tauolla tai lopettanut)

Jyväskylän Seppälässä uudessa Tokmannin talossa sijaitseva lounasravintola Papa´s on jaksanut yllättää minut aina tasokkailla keitoillaan. Nyt halusin laittaa paikan siihen haastavimpaan testiin: miten ravintola voisi selviytyä sellaisesta hyvin arkisesta keitosta jolla jokaisella on monia monia kokemuksia usein vielä sekä ruuanlaittajana että syöjänä. Päivän keittolounas sisältäen juoman (maito), salaatin, pääruoan että kahvin maksoi 6.2 e. Olen aikaisemmin kirjoittanut jo ravintolan sisustuksesta joten jätän sen tällä kertaa pois. Ravintola oli kuitenkin melko täynnä mutta onnistuin varaamaan viihtyisan kabinettipuolen kokonaan itselleni. Ohessa pari kuvaa sen viihtyisistä tuoleista ja muista kalusteista.




Salaattipöytä oli jälleen varsin mainio. Tumma paikalla tehty saaristolaisleipä on aina yhtä erinomaista maultaan ja sopii hyvin keiton kanssa yhteen. Vihreässä salaatissa erityisesti ja muissa salaateissa jossain määrin saisi olla hivenen enemmän vaihtelua. Tonnikala ja riisi salaatti oli tehnyt paluun, mikä voi olla hyväkin valinta keiton  kalorimäärän vahvistimena. 


Keiton vieressä oli jopa kaksi keittoon sopivaa lisäkettä, josta kiitos. Tälläisia juuri kaipasinkin. Keitto oli rakenteeltaan hyvä. Liha oli laadultaan erinomaista ja sitä oli lisätty keittoon sopiva määrä. Tosin myöhäinen syöjä nostanee lautaselleen eniten lientä, joten tule ajoissa. Keitto oli hivenen perunapainotteinen. Muut ainesosat kuten porkkana eivät paljon nousseet esiin maussa tai ulkonäössä. Maku voittaa monet kotikeittiöiden vastaavat keitelmät ja oli laadultaan erinomaisen hyvää arkipäivän keittoa. Tuttu maku ja tutut ainesosat eivät tehneet ruokailukokemuksesta arkipäivän ikimuistoista helmeä.

Ravintolatyyppi: Lounas
Viihtyisyys: 70/100
Hinta: 90/100
Ruoka, ulkonäkö: 79/100
Ruoka, maku: 79/100
Kokonaispisteet: 79/100

Osoite: Sorastajantie 1, 40320 Jyväskylä


Jyväskylä: Lounasravintola Papa´s: Chili-katkarapukeitto

Lounasravintola Papa´s sijaitsee uudessa Tokmannin talossa Seppälässä. Sillä on omat kotisivut, josta voi tarkistaa päivittäisen tarjonnan ja viikon lounaslistan.


Paikkana tila on viihtyisä, sisustus ja väritys on onnistunut. Penkit ovat miellyttävän pehmeät. Erityiskiitoksen ansaitsee kattovalaisimet, joiden ilme piristi vaikutelmaa. Tilankäytössä on myös ongelmansa, koska niitä ei ollut jaettu mitenkään. Mikäli paikalla on enemmän porukkaa, saattaa tilasta tulla ahdas ja meluisa varsinkin kun pöydät on sijoitettu melko lähekkäin toisiaan. Toisaalta ravintolan tila on varsin iso ja sinne mahtuu paljon samanaikaisia ruokailijoita. Paikka houkuttelee luokseen erityisesti alueella työskenteleviä mutta paikan tason vuoksi sinne kyllä kannattaisi ajaa vaikka keskustastakin.


Salaattipöytä oli hivenen suppea mutta rakkaudella rakennettu. Tällä kertaa siinä oli muunmuassa vihersalaattia, porkkanaraastetta, tomaattilohkoja ja tonnikalaa. Kaikki ainesosat olivat hyvälaatuisia ja esillepano erinomainen. Leipävalikoima oli hivenen niukka mutta osin paikalla leivottu.


Otin päivän keittoannoksen, joka käyntipäivämääränä (3.11.2010) oli Chili-katkarapukeitto. Lounas sisältää 6.2 euron hintaan lisäksi useita erilaisia leipävaihtoehtoja, ruokajuomat (maito, mehu, vesi), salaattipöydän sekä jälkiruokakahvin/teen.
Valinta osoittautui onnistuneeksi. Keitto oli paras tällä nimellä tarjoiltu keitto, jonka olen koskaan syönyt. Sen rakenne oli runsas, väritys mieltä kiihottava ja maku taivaallinen. Erityisbonuksena ravintolalla on lisäksi lounaspassi, jolla joka kymmenes lounas on ilmainen.


Ravintolatyyppi: Lounas
Hinta: 85/100
Viihtyisyys: 75/100
Ruoka, ulkonäkö: 85/100
Ruoka, maku: 85/100
Kokonaispisteet: 85/100
Osoite: Sorastajantie 1, 40320 Jyväskylä

Papas´s Savuporokeitto



Lounasravintola Papa´s (Tokmannin talo, Seppälä) ruokalistan tarkistaminen viikoittain on jo muodostunut jo tavaksi. Tänään 23.2 tarjolla oli taas tutustumisen arvoinen tilaisuus nautinnolliseen ruokahetkeen. Keittolounaan hintaan kuuluu keitto, salaatti, juoma (maito jne.) ja kahvi. Tälle tulee hintaa 6.2 e. Tällä kertaa tarjolla oli savuporokeittoa.

Salaattipöytä oli tyypilliseen tapaan hivenen niukka mutta laadukkaista raaka-aineista hyvin rakennettu. Porkkana, etikkakurkku ja kaikki muu oli erinomaisen maukasta.


Paikan oma ravintolassa tehty tumma saaristolaisleipä oli taas hämmästyttävän hyvää. Se on rakenteeltaan tumma, lähes palanut ja maultaan hivenen siirappinen leipä, joka ei vaadi mitään päälleen ollakseen makuhermoja kiihottavan makuinen.



Keitto onnistui ylittämään melko korkeat odotukseni olemalla paras pororuokakokemus koskaan. Keitto oli tehty soseuttamalla raaka-aineet. Ruuan maku oli kermainen ja savuisen poron runsas maku todella maistui. Jokainen lusikallinen onnistui hämmästyttämään normaaliin työpaikkaruokaan tylsistyneitä makuhermojani.

Paikan lounas on jokaisella käyntikerralla ollut erinomainen ja tehnyt arkipäiväisestä lounashetkestä pienen juhlahetken. Suosittelen paikkaa lämpimästi kaikille.


Ravintolatyyppi: Lounas

Viihtyisyys: 73/100
Hinta: 89/100
Ruoka, ulkonäkö: 87/100
Ruoka, maku: 87/100
Kokonaispisteet: 87/100
Osoite: Sorastajantie 1, 40320 Jyväskylä



Papa´s katkarapukeitto






Lounasravintola Papas (Tokmannin talo, Seppälä) on yksi lounasajan suosikeistani. Tällä kertaa otin ruuakseni päivän keiton. 6.2 euron hintaan sisältyy leivät, maito, salaatit, keitto ja kahvi. 22.3 tarjolla oli katkarapukeittoa.

Talon tumma itsetehty saaristolaisleipä on käsittämättömän hyvää ja ei vaadi leivänpäällysteitä (tosin juustoa ei ole). Salaattipöydässä oli pari uutta tuttavuutta. Feta, oliivi ja sipuli -salaatti oli mainiota. Riisi, tonnikala ja kasvikset -salaatti on parempi vaihtoehto makaronille, jota usein salaattina tarjoillaan ja jonka jätän aina syömättä. Leipä ja salaattipöytä ei ehkä ole kaikkein monipuolisin valikoimaltaan mutta voittaa tarjonnallaan monen muun lounaspaikan.

Keitto oli soseutettu ja kermainen. Siihen oli lopuksi lisätty kokonaisia katkarapuja. Maultaan hyvää Papas tasoa = taivaallisen suussasulavaa.

Jälkiruokakahvi ei ollut sataprosenttista Arabicaa mutta päätti erinomaisen aterian kuitenkin kunnialla.

Lounaspaikkana uskomaton löytö, joka on jo monien löytämä (yhdentoista aikaan selkeää ruuhkaa). Liian myöhään ei kannata tulla, jos keittoa haluaa syödä (tosin tämä riippuu aina siitä mitä keittoa tarjolla).

Ravintolatyyppi: Lounas
Viihtyisyys: 75/100
Hinta: 92/100

Ruoka, ulkonäkö: 88/100
Ruoka, maku: 87/100
Kokonaispisteet: 87/100
Osoite: Sorastajantie 1, 40320 Jyväskylä


Savupaprika-vuohenjuustokeitto



Lounasravintola Papas on helmi lounaspaikkojen joukossa (Tokmannin talo, Seppälä). Paikan erinomaiset verkkosivut tarjoavat infoa tulevista lounasaikojen nautintohetkistä. Tälläkään kertaa en voinut vastustaa keiton kiusausta. Sitä tarjosi Savupaprika-vuohenjuustokeitto. Jo pelkkä keittonimi osoittaa että paikalla on kulinaarista kunnianhimoa. Vuohenjuusto ei kuulu kaikkien suosikkeihin mutta itse pidän siitä. Hintaa keittolounaalle (juoma, kahvi, salaatti, pääruoka) tulee 6.2 euroa.

Salaattipöytä oli taas mainion raikas. Paikan salaatit ovat erinomaisia ja variaatiotakin löytyy. Paikan tumma leipä (saaristolais) on paikalla tehtyä ja hämmästyttävän hyvää. Keiton vuohenjuustopohjainen koostumus paljastui pistelevän aromikkaana jo keittokattilaa avattaessa. Maku oli samettinen, vuohenjuuston maku tuli mainiolla tavalla esiin. Savupaprika ei sensijaan keitossa juuri näkynyt tai maistunut. Kenties pienet pilkotut palat keiton pinnassa olisivat auttaneet asiaa. Kuivatut leipäpalat olisivat hyvä lisä keittoon mutta niitä ei ollut tarjolla. Makuelämys oli kuitenkin juuston ja keittojen ystävälle kokemus jonka tulen muistamaan pitkään.

Jälkiruokakahvin laatu oli parantunut (Presidentti) ja tarjolla oli lisäksi aterian päätteeksi pieniä keksejä. Loistopäätös aterialle. Suosittelen paikkaa hyvän ruuan ystävälle.

Ravintolatyyppi: Lounas

Viihtyisyys: 75/100
Hinta: 92/100

Ruoka, ulkonäkö: 88/100
Ruoka, maku: 88/100
Kokonaispisteet: 88/100
Osoite: Sorastajantie 1, 40320 Jyväskylä



Papa´s gulassikeitto

Jyväskylän Seppälässä uudessa Tokmannintalossa sijaitseva hyvä lounasravintola Papa´s on tarjonnut minulle positiivisia arkilounaskokemuksia jokaisella käyntikerralla. En tälläkään kertaa kuvaile sisustusta (luettavissa aikaisemmista ravintola-arvioinneista). Keittolounas (gulassikeitto) sisältäen salaatin, leivän, juoman (maito, vesi), ja jälkiruokakahvin maksoi 6.2 e.


Salaattipöytä oli taas varsin hyvä. Paikan päällä leivottu saaristolaisleipä on pehmeän siirappinen ja täyteläisen makuinen. Testasin tällä kertaa paikan tuoretta valkosipulilevitetta, joka osoittautui maultaan mainioksi. Salaattipöydässä mukavan makuista vihersaattia ja erinomaisen raikasta porkkana-ananassalaattia.  Lisäksi  tarjolla uutta punasipulisalaattia joka oli pehmeän öljyisen maukasta. Pelkän salaatin syöjälle oli tarjolla pikkusuolaista kalapalojen muodossa, joka oli hyvä idea.


Keitolle oli tarjolla parikin lisäkettä, joista otin lautaselle isoja maissilastuja. Keitto oli rakenteeltaan erinomainen. Sitä oli keitetty pitkään. Perunapalat olivat miellyttävän pehmeitä ja kookkaita. Paprikaa oli leikattu joukkoon suurina paloina runsaasti. Keiton liemi oli miellyttävän sakea ja paprikainen. Laakerinlehteä en tosin mausta maistanut. Lihapalat olivat hyvälaatuista lihaa ilman rasvaa tai muita halvempia osia. 

Jälleen kerran Papa´s onnistui tarjoamaan hyvän arkiruokakokemuksen. Kahvi oli Presidenttiä ja päätti hienosti tämänkin ruokailukerran.

Ravintolatyyppi: Lounas
Viihtyisyys: 70/100
Hinta: 90/100
Ruoka, ulkonäkö: 82/100
Ruoka, maku: 82/100
Kokonaispisteet: 82/100

Osoite: Sorastajantie 1, Seppälä
Reseptejä:
http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/artikkeli/Unkarilainen+gulassikeitto/1135244631144



Papas´s Riista-kasviskeitto 





Jyväskylän Seppälässä Tokmannin talossa sijaitseva lounasravintola Papa´s onnistui yllättämään iloisesti jälleen (käynti 28.1.2011). Viime kerran jälkeen tiloihin oli avattu julkisempaan käyttöön aiemmin suljettuna ollut kabinetti, jossa projektorilta ja lcd-televisiolta heijastettiin nuotion palamista. Pieni mutta tehokas keino lisätä viihtyisyyttä, varsinkin kun penkit ovat huomattavasti paremmat kabinetin puolella.

Otin jälleen ruuakseni päivän keiton joka oli tällä kertaa Riista-kasviskeitto. 6.2 euron hintaan sai keittolounaan, salaatin ja ruokajuoman (myös maito) ja kahvin. Salaattipöytä ei ole kovin laaja mutta laadultaan erinomainen. Porkkana-ananas -salaatti oli miellyttävän maukas. Tonnikala erinomaista maultaan. Saaristolaisleipä oli paikan päällä leivottua. Sen paahteinen ja hivenen makea maku täyteläisti edelleen keittokokemusta. Keitossa oli saksanhirveä, poroa ja kasviksia. Se oli maitoon ja kermaan keitetty ja jo ensimmäinen tuoksupilvi joka keittokattilasta tulvahti oli taivaallinen. Maultaan keitto oli erinomainen, ylittäen normaalin lounaspaikan lounaskeiton useilla kirjallisilla superlatiiveilla. Itse olisin laittanut vähän enemmän sipulia ja maustanut keittoa chilillä, mutta niin voin tehdä kotona.

Paikka ylittää tavanomaisen lounasravintolan ruuan laadun jatkuvasti ollen helmi kaltaistensa joukossa. Suosittelen paikkaa lämpimästi kaikille maukkaan ruuan ystäville.

Ravintolatyyppi: Lounas

Viihtyisyys: 74/100
Hinta: 95/100

Ruoka, ulkonäkö: 86/100
Ruoka, maku: 86/100
Kokonaispisteet: 86/100
Osoite: Sorastajantie 1, 40320 Jyväskylä
Linkki:  http://www.ravintola-papas.fi/

Tässä loput neljä arviointia:
http://lukanlusikassa.blogspot.com/2011/05/jyvaskyla-lounasravintola-papas-chili.html
http://lukanlusikassa.blogspot.com/2011/12/jyvaskyla-lounasravintola-papas.html
http://lukanlusikassa.blogspot.com/2011/05/jyvaskyla-lounasravintola-papas_2017.html
http://lukanlusikassa.blogspot.com/2011/04/jyvaskyla-ravintola-papas-borssikeitto.html




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)